Tiistaisukelluksella Sammakkalahdella Seskarössä

Kuvia ja kertomuksia Tornion urheilusukeltajien sukelluksista

Tiistaisukelluksella Sammakkalahdella Seskarössä

ViestiKirjoittaja rsuomela » 15 Heinä 2015, 08:52

Käväistiin eilen Henkan ja Robinin kanssa Sammakkalahdella Seskarössä katsomassa, miltä siellä näyttää. Aluksi näytti, että emme onnistu pääsemään suunnittelmaamme paikkaan millään, sillä kapea hiekkatie näytti etenevän koko ajan hieman väärään suuntaan. Pienen etisimisajelun jälkeen osuimme vesihiihtopaikkaan (siis siihen, missä järjestetään vesihiihtoleirejä vuosittain, tai on ainakin tähän saakka järjestetty), missä oli varsin hyvä hiekkaranta. Kartan mukaan lahdella on syvyyttä reilut 10 m, mutta sukelsimme vain noin 7 m:iin, koska sen jälkeen olisi tullut pimeää. Alun tasaisen ja loivasti syvenevän hiekkaranna jälkeen pohjan muoto jyrkkeni merkittävästi ja laskeuduimme pian 6 m:iin ja vähitellen 7 m:iin. Lahden maksimisyvyys sinänsä olisi ollut ok, mutta pohjalla ei ollut kerrassaan mitään katsottavaa; tasainen pehmeä pohja, missä simpukoita tasaisin välein. Ei kaloja, uponneita puita, kiviä hylyistä tai muusta tavarasta puhumattakaan. Sukellus oli toki rauhallinen, vaikka reguni vuotikin alussa jopa siinä määrin, että mietin, voiko sillä sukeltaa ollenkaan. Tarkkailinkin pullopainemittaria normaalia tiheämpään tahtiin, ettei tule yllätyksiä. Pullon paineen vähetessä regun vuotaminenkin väheni ja sukellus onnistui muuten ongelmitta. Teimme lopulta normaalin 40 min sukelluksen. Kyllähän regun vuotaminen näkyi; lähtiessä pullossa oli 180 bar, ja lopussa 70, kun normaalisti tuollaisen sukelluksen jälkeen säiliössä olisi ollut jäljellä noin 100 bar.
rsuomela
 
Viestit: 124
Liittynyt: 15 Maalis 2013, 14:16

Paluu Sukellusreissuja

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron