Tiistaisukellus Tornionjoessa

Kuvia ja kertomuksia Tornion urheilusukeltajien sukelluksista

Tiistaisukellus Tornionjoessa

ViestiKirjoittaja rsuomela » 26 Elo 2015, 18:44

Sukellettiin tosiaan kuuden henkilön voimin, eli mukana olivat Seppo, Henkka, Ari-Matti, Pekka, Sampsa ja mina, Tornionjoessa tiistaina ja oli monin tavoin mielenkiintoista sukeltaa. Menimme seura veneellä jokea alas ja lähdimme Sepon kanssa sukeltamaan rautatiesillan alapuolelta. Taroituksemme oli löytää Sepon ja Henkan edellisellä sukelluksella näkemä ankkuri uudestaan, mutta emme sitä löytäneet. Ajauduimme virran mukana ilmeisesti enemmän Ruotsin puoleista rantaa, kuin olisi ollut tarvis ja hurautimme aika vauhdilla pienen koskipaikan läpi, missä loukkasin hieman sormeani (kynsi on hieman mustana nyt). Pääsimme lopulta hieman rauhallisempaan kohtaan ja muut tulivat veneellä hakemaan meitä. Nousimme veneeseen ja ajoimme vielä jonkin matkaa jokea alas, suunnilleen Torandan kohdalle. Henkka ja Ari-Matti lähtivät katsomaan, mitä pohjasta sillä kohden mahtaisi olla ja löysivät ensin jonkin vanhan puuhun kiinnitetyn metalliputken palan ja toisella sukelluksella vanhan toisen maailmansodan aikaisen lentopommin, joka onneksi oli jo räjähtänyt ja siis vaaraton. Tarinan mukaan pommi ei olisi alunperin räjähtänyt, vaan ruotsin armeijan porukka oli räjäyttänyt sen ruoppaajan kauhan nostettua sen ylös. Mukava löytö joka tapauksessa. Seppo kadotti maskinsa jälleen ja helikopterikin kävi laskeutumassa Green Linen pihalle. Puuttui enää, että armeija olisi piirittänyt meidät muutamalla autollaan... ;)
rsuomela
 
Viestit: 124
Liittynyt: 15 Maalis 2013, 14:16

Paluu Sukellusreissuja

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron