Kävimme P2 -kurssiporukalla sukeltamassa Raajärven vanhalla kaivosalueella. Paikka oli meille kaikille uusi, mutta kertomuksia kohteesta olimme kuulleet ennenkin. Yleisesti paikka soveltuu leirityyppiseen oleiluun hyvin, sillä sekä majoitustilaa että ruokaa on saatavilla: paikalla on Mainari -niminen matkailuyritys. Aloitimme syvemmästä, sillä perustarkoituksemme sukeltaa Raajärvellä oli nimenomaan kohteen riittävä syvyys. Aloitimme jakaantumalla kahteen porukkaan; Pekka, Henkka ja Ari-Matti sukelsivat ensin ja mina sekä Sampsa myöhemmin. Ihmettelimme, kun katsoin poikien kuplavanojen liikkumista laiturilta vasempaan ja seurailevan enemmän rannan tuntumassa, kun etukäteisajatus minullakin oli, että reitti 30 m:iin suuntautuisi suorempaan kaivosmontun keskustaa kohti. Syy selvisi sitten jälkikäteen; pojat olivat lähteneet seuraamaan väärää opasnarua. Aivan 30 metriä ei siis tällä sukelluksella löytynyt, mutta lähelle sitä kuitenkin. Toisena parina sukelsimme siis Sampsan kanssa ja löysimme oikean opas narun heti. Edellämme sukelsi toisen seuran pari, ja seurasimme myös heitä syvänteeseen. Minulla oli eri säiliö, kuin millä tavallisesti sukellan, joten olin testannut painotusta pienellä sukelluksella etukäteen, mikä osoittautui hyvin tarpeelliseksi. Otin vyöstäni 2 kg pois, ja sukeltaminen muuttui merkittävästi helpommaksi. Huomasin koesukelluksella nimittäin, että 6 m:ssä vajosin alaspäin vaikka lisäsin liiviini runsaasti ilmaa. Noin 28 m:ssä vastaan tuli samea kerros ja sen alapuolella kirkastui, mutta oli pimeää. Harmitti, että olin unohtanut ottaa lampun mukaan. Sampsan valolla kuitenkin pärjäsimme hyvin. Etenimme aina 31 m:iin saakka (Sampsan mittarin mukaan reiluun 32 m:iin), mistä käännyimme takaisin ylös. Jostakin syystä minua hieman huimasi pohjalla, ei kovin pahasti, mutta kuitenkin. Ihmettelin asiaa Sampsalle jälkeenpäin, ja hän arveli asian johtuneen veden pimeydestä ja sameudesta; ei siis kiintopisteitä missään näkyvillä. Ongelmaa siitä ei kuitenkaan kehittynyt ja vointini oli muuten hyvä. Oli muuten mielenkiintoista aloittaa sukelluskausi uudella syvyysennätyksellä; edellinen oli 27 m ja nyt heti 31. Lähdimme nousemaan ylös ja tarkoituksemme oli nousta nousuköyttä pitkin, mutta se osoittautui pelkäksi ohueksi naruksi, joten tulimme ylöspäin ilman sitä. Sain aikaan jojo -ilmiön jostakin ihmeellisestä syystä. En ole tehnyt niin vuosikausiin, mutta nyt oleminen välivedessä ilman mitään kiintopisteitä osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Huomasin nimittäin olevani pian 15 m:ssä ja kohta takaisin reilussa 20 m:ssä. Onneksi tästä ei kehittynyt vakavampaa tilannetta, vaan nousimme Sampsan kanssa naamat vastakkain ylöspäin niin, että minä seurasin syvyyttä ja Sampsa kelloa. Pääsimme pintaan rauhallisesti, tosin väläytin räpylöitäni pinnassa, kun ilmeisesti huolimattomuuttani nousin viimeiset metrit liian vauhdikkaasti. Minäkin tarvitsen näköjään edelleen harjoitusta tällaisissa asioissa.
Toiseen sukellukseen siirryimme pienempään louhokseen. Tällä kertaa sukelsimme koko porukka samaan aikaan, sillä vesi oli kirkasta ja näkyvyys yli 10 m, joten välinaruja ei tarvittu. Kävimme pohjalla 17 m:ssä ja takaisin uidessamme suoritimme P2 -kurssiin kuuluvia harjoituksia, kuten maskin riisumista ja pukemista, vara-annostimesta hengittämistä, leijuntaa, pyörimisiä oikealle ja vasemmlle, pakitusta ja lopuksi pelastusta, eli uhrin hakemista pohjasta. Kaikki sujuivat hyvin. Itse huomasin vain, että minun oli vaikeaa saada itseäni pysymään vaakasuorassa; jalat painuivat koko ajan alas. Pysyin kyllä hyvin paikoillani, mutta enemmän pystyasennossa. Ehkäpä pulloni oli hieman liian takana ja se painoi minua väärään asentoon. Kokonaisuutena sukellus sujui hyvin kaikilta.