Sukeltamassa Tornionjoessa

Kuvia ja kertomuksia Tornion urheilusukeltajien sukelluksista

Sukeltamassa Tornionjoessa

ViestiKirjoittaja rsuomela » 14 Elo 2013, 08:05

Käytiin eilen illalla ensimmäisen kerran tänä kesänä sukeltmassa Tornionjoella. Saimme veneen vesille maanantaina ja hyvin se toimi eilenkin. Se on joella sukeltamiseen oikein mainio vene. Tällä kertaa meitä oli seitsemän ja sukelsimme kahdessa vuorossa. Joessa oli yllättävän kirkas ja lämmin vesi. Vielä reilussa viidessä metrissäkin näki ilman lamppua. Pohjalla oli upeita uurteita, joko veden aiheuttamia tai jään uurtamia. Näimme myös muutaman ahvenen, jotka uivat edellämme samaa tahtia hetken aikaa; niitä oli mukava katsella. Toki löysimme Tornionjoen tapaan kaikenlaista roinaa: polkupyörien runkoja, kokonaisia polkupyöriä, puukon, 1 pennin kolikon vuodelta 1978, pilkkiongen, jonkinlaisen vapatelineen ja täyden muovipussillisen joitakin lääkepillereitä. Joessa on mukavaa sukeltaa, kun voi leijua virtauksen mukana ja katsella, mitä pohjassa näkyy. Virta oli joissakin kohdissa varsin kova, joten myös vauhtia riitti. Viikon kuluttua suunnittelimme sukeltamista Karsikkojärvellä Ruotsin puolella. Se on ainakin minulle aivan uusi paikka, joten katsotaan, mitä sieltä löytyy ja minkälainen sukelluspaikka se on.
rsuomela
 
Viestit: 124
Liittynyt: 15 Maalis 2013, 14:16

Paluu Sukellusreissuja

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron