Kemijoella tiistaisukelluksella

Kuvia ja kertomuksia Tornion urheilusukeltajien sukelluksista

Kemijoella tiistaisukelluksella

ViestiKirjoittaja rsuomela » 03 Syys 2014, 15:25

Mistä lie johtuu, mutta porukkaa on tiistaisukelluksella aina vain vähemmän. Nyt käväistiin kolmen porukalla, siis Henkka, Pekka ja minä, sukeltamassa Kemijoessa. Pekan saaman tiedon mukaan kohteessa on uponnut proomu, nosturi tms. Pekan paikalle tilaama opas kertoi hylyn paikan ja hän oli aikaisemmin kertonut, että proomu oli muutama vuosi sitten tullut padon sulkuporteista läpi. Ajattelimme tietysti, että mitähän siitä on jäljellä sellaisen ryminän jälkeen. Odottelimme Pekan tilaamaa opasta Isohaaran voimalaitoksen vieressä vähän aikaa ja katselimme padon alapuolista jokea arvuutellen kohteen sijaintia. Oppaan tultua paikalle ajoimme vähän matkaa jokivartta alajuoksulle ja löysimme sukelluksen lähtöpaikan. Rantakiviin oli maalattu nuoli osoittamaan juuri kohteen suuntaan. Varusteita pukiessamme Pekka huomasi räpylöidensä unohtuneen hallille. Lyhyen pohdinnan jälkeen Pekka päätti lähteä lainaamaan räpylöitä ja sovimme, että käymme Henkan kanssa katsomassa etukäteen, löytyykö hylkyä mistään. Kemijoen näkyvyys oli ainakin minulle paljon odottamaani huonompi, sillä vaikka ajattelimme ennen sukellusta kirkkaan auringonpaisteen auttavan asiassa, jo alle kolmessa metrissä lamppu oli tarpeen ja viidessä metrissä oli jo täysin pimeää. Löysimme kohteen yllättävän helposti pimeydestä huolimatta. Kohde oli melkoinen sekamelska kaikenlaista tavaraa: kiinni tarttuneita verkkoja, letkuja, uistimia, siimaa, verkkoihin tarttuneita kuolleita kaloja... 15 minuutin sukelluksen jälkeen nousimme pintaan ihmettelemään huonoa näkvyyttä ja vaihtamaan mielipiteitä uponneesta proomusta. Pekka oli saanut räpylät lainaan ja hänen saavuttuaan paikalle, Pekka ja Henkka jatkoivat sukeltamista kahdestaan. Minulle 15 minuuttia siinä pimeydessä ja verkkojen sekamelskassa riitti mainiosti, joten tulin pois vedestä. Olin sitten turvasukeltajana Pekan ja Henkan sukelluksen ajan.
rsuomela
 
Viestit: 124
Liittynyt: 15 Maalis 2013, 14:16

Paluu Sukellusreissuja

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron