Sivu 1/1

Tiistaisukelluksella Seskarön sahan lähellä

ViestiLähetetty: 01 Heinä 2015, 08:50
Kirjoittaja rsuomela
Sukellettiin eilen Henkan, Ari-Matin, Sampsan ja minun voimin Seskarön sahan lähellä. Lähdettiin venesatamasta ja katseltiin, mitä läheltä löytyy. Vettä oli maksimissaan 7 m, mutta jostakin syystä oli yllättävän pimeää; jo ennen 5 m:ä tarvittiin lisävaloa jo oikeasti, kolmessa metrissä näki vielä hieman. Pohja oli aika tasainen, pehmeää mutaa, mutta jos pysyttelee irti pohjasta, eihän pehmeä pohja haittaa. Nähtiin autonrenkaita, simpukoita, mökkiläisten (tai ranta-asukkaiden) vesiputkia, jonkin verran lautatavaraa, yksi kuollut siika (ilmeisesti) ja yksi terhakkaan oloinen ahven. Vesi oli lämmennyt kovasti; pinnassa noin +16 ja 7 m:ssäkään ei tuntunut häiritsevän kylmältä. Pimeys ihmetytti, sillä en muista, että viime kesänä vesi olisi merellä ollut näin tummaa. Tosin tässä samassa kohdassa emme viime kesänä sukeltaneet, joten voiha olla, että pimeys on paikallinen ilmiö.