Sukeltamassa Tegelgrundissa Seskarössä

Kuvia ja kertomuksia Tornion urheilusukeltajien sukelluksista

Sukeltamassa Tegelgrundissa Seskarössä

ViestiKirjoittaja rsuomela » 16 Heinä 2014, 17:28

Käväistiin jälleen 5 henkilön voimin, eli Sepon, Karin, Henkan, Ari-Matin ja minun, sukeltamassa, mutta Mustakarin sijasta Tegelgrunnilla Seskarössä. Henkka siirsi seuran veneen Nikkalasta sinne, joten saimme jälleen kätevästi siirryttyä uuteen paikkaan. Tegelgrunni on aivan pinnassa oleva karikko; paikalla on pohjan kohdalla vettä 4 - 7 m, mutta suuret kivet ovat varmasti ongelma veneilijöille. Suurimmat kivet matalikolla yltävät vain noin metrin päähän pinnasta. Paikalla on punainen väylämerkki, mutta karikko on laaja, eikä laajuutta merikortissakaan ole kovin täsmällisesti merkitty. Sukelsimme kahtena porukkana; minä Seppo ja Kari ensin, Henkka ja Ari-Matti hieman myöhemmin. Joka tapauksessa oli mukavan rauhallinen sukellus; leijuimme 6 m:ssä puoli tuntia, vesi oli lämmintä, ja pohjassa sentään jotakin katsottavaa. Simpukat olivat tehneet mielenkiintoisia kuvioita pohjaan ja löysin lisäksi jonkin äyriäisen näköisen otuksen kuoren (se ei ollut rapu); noin 3 cm:n mittainen jonkinlaisen tuhatjalkaisen näköinen otus. Vaikka sukellus oli todella leppoisa, se oli jotenkin kummallinen; minulla oli koko ajan tunne, etten saa tasapainotusta kohdalleen, vaan koko ajan olen joko hieman nousemassa ylös tai vajoamassa alas. Kari ihmetteli omalla kohdallaan samaa ja pohdimme, olisiko virtauksella jotakin tekemistä asian kanssa; etenimme nimittäin kaikessa rauhassa noin puolessa tunnissa muutaman sadan metrin päähän veneestä ja kun lähdimme sukeltamaan takaisin veneen suuntaan, homma olikin paljon työläämpää. Seuran vene on ollut hyvin tarpeeseen tänä kesänä; nytkin siitä oli paljon apua; vene tuli meidän luoksemme, eikä tarvinnut uida kovin pitkästi. Koska paikalla ei ollut kovinkaan kummallisesti katsottavaa, vaihdoimme paikkaa; Henkka ja Ari-Matti kävivät vilkaisemassa toista kohtaa lahdenpoukamassa. Veneväylän kohdalta vettä löytyi noin 8 m, mutta muuten maisema oli saman oloinen kuin meidänkin sukelluksellamme. Vesi oli hämmästyttävän kirkasta ollakseen paikallista merivettä; lamppua ei tarvinnut missään syvyydessä. Kävimme vielä toisellakin, mutta vain lyhyellä sukelluksella aivan venesatamassa. Karin veneen vieressä oli Karin havaintojen mukaan jokin hylyn tapainen ja sukelsimme katsomaan, mikä se on. Hylky se tosiaan oli; metallirunkoinen, puuosia päällä poikittain, keula lähes rannassa ja perä noin kahden metrin syvyydessä. Pituutta hylyllä on reilut 10 m, leveyttä ehkä kolmisen metriä. Merikortissa hylkyä ei näy, eikä ole tiedossa, tunnetaanko hylkyä missään.
rsuomela
 
Viestit: 124
Liittynyt: 15 Maalis 2013, 14:16

Paluu Sukellusreissuja

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron