Veneen potkuria etsimässä Säiviksessä

Kuvia ja kertomuksia Tornion urheilusukeltajien sukelluksista

Veneen potkuria etsimässä Säiviksessä

ViestiKirjoittaja rsuomela » 30 Heinä 2014, 00:09

Kävimme etsimässä veneen potkuria mutta emme aivan Säiviksen sataman edustalta vaan hieman kauempaa mereltä sukeltamisen kannalta todella mielenkiintoisesta paikasta. Lähdimme pitkän ja kapean hiekkakannaksen päästä sukeltamaan kapeahkon salmen poikki. Meitä oli tällä kertaa neljä; Kari, Henkka, Ari-Matti ja minä. Karin tuttava oli soittanut hänelle ja kysynyt, voisimmeko me yrittää löytää hänen pudottamaansa veneen potkuria. Kohteessa Karin tuttava kävi pyynnöstämme viemässä merkkipoijun siihen kohtaan jossa hän arveli potkurin pudonneen. Sukelsimme rannalta lähtien kaikki neljä rinnakkain kompassin avulla kohti merkkipoijua, jotta saisimme katsottua mahdollisimman leveän kaistaleen kerralla. Pohja syveni todella jyrkästi ja jo muutaman metrin päässä oli 10 m vettä. Etenimme kompassisuunnalla suoraan, mutta virta kuljetti meitä hieman sivuun. Pohjalla oli yllättävän hyvä näkyvyys, sillä vielä 10 metrissäkin näki ilman lamppua aivan hyvin. Nousimme noin 15 min sukelluksen jälkeen pintaan katsomaan, mihin olemme edenneet ja totesimme olevamme hieman sivussa reitiltä ja kohtalaisen kaukana merkkipoijusta. Uimme pinnassa jonkin matkaa takaisin kohti merkkipoijua ja lähempänä sukelsimme takaisin pohjalle. Jälleen kompassin avulla takaisin sukeltaessamme Henkka onneksi löysi potkurin itse asiassa varsin läheltä merkkipoijua, mikä oli todella mainio juttu. Arvelimme etukäteen, että potkurin löytyminen on aivan sattumaa, mutta onnistuimme. Näimme pohjalla toki elämääkin; itse näin ahvenen ja kilkin (tällä kertaa noin 5 cm pitkän), Henkka ja Ari-Matti näkivät parven aivan hyvän kokoisia otuksia.
rsuomela
 
Viestit: 124
Liittynyt: 15 Maalis 2013, 14:16

Paluu Sukellusreissuja

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron